torstaina, syyskuuta 15

opossumi ja muita juttuja



Rakkaat ystävät. 



Olen viimeaikoina tapellut aika paljon ajan kanssa. Saavuin tänne jäätelöiden, pilvenpiirtäjien ja rantojen kaupunkiin myöhässä ja nyt olen saanut tuntea sen nahoissani koulussa. Tässä koulussa ei lusmuilla tai reputtaa. Alussa aikaa meni myös elämän järjestelyyn, ihmettelyyn ja eksymiseen. Uusi kaupunki on kiehtova, kuin joku salaisuus mikä pitää selvittää.


Mieleeni onkin sittemmin herännyt monta kysymystä. Miten käyttää aikaa? Pitäisikö matkustaa enemmän? Pitäisikö siivota? Pitäisikö piirtää ja maalata vai opetella koodaamaan? Hoitaa puutarhaa? Katsoisinko leffan vai valtamerta? Tekisinkö animaation vai uuden printin? Kirjoittaisinko päiväkirjaan vai kavereille? nukkuisinko pidempään vai heräisinkö tosi aikaisin?


On tosi vaikea päättää mitä tekisi kun tekee mieli tehdä kaikki ja samaan aikaan. Onneksi pääsin pohdinnoissani yhteen lopputulokseen. Annan itselleni ja muille aikaa. Kaiken ei tarvitse tapahtua tänään.


Kuva on otettu mun kotilaton edestä eräänä keväisenä lauantai-iltana.


Voikaa hyvin,
s

2 kommenttia:

  1. Mikä elukka! Australiassa on kyllä hauskoimmat eläimet!

    Hyvältä kuulostaa elo siellä. Rauhassa vaan ja rannalle pian. :-)

    VastaaPoista
  2. Meillä onkin pihalla runkkari.

    VastaaPoista