Vau, mikä vauhti. kolme kuukautta melkein ohi enkä oo pysähtynyt hetkeks.
Ekat viikot vietin Wemblyssä sukulaisten luona. Se oli tylsää löhiö elämää, mutta sain nauttia maailman parasta intialaista koti-ruoka. Eikä oikeestaan ollut aikaa muuhun, kämpän etsiminen oli täysaikainen työ. Onneks Israelilaisia löytyy joka paikasta ja onneks ne tykkää auttaa toisiaan. Löysin lopulta kämpän mahtavalta sijannilta, kolmen Israelilaisen kaa. Pääsen täältä jopa kävellen kouluun, mikä on Lontoossa aika harvinaista.
Sillä aikaa koulukin ehti alkaa. CSMllä on hieno ja uus rakennus, mutta siellä on (edelleen) täys KAAOS. Arkitehdeillä oli kai joku hieno visio sellasesta luovasta yhteisöstä, täällä ei ole luento luokkia, täällä in vaan isoja tiloja joissa eri ryhmät työskentelee vierekkäin. Meteli on välillä mahdoton. CSMn uus rakennus on myös teknolooginen ihme, kaikki on automaattista. koneet tunnistaa milloin pitää olla valot päällä ja säätä ilmastoinnin ja lämpötilan, ja vaikka meistä saatta välillä tuntua liian kuumalta tai tunkkaselta, jos koneet päätti että meidän on hyvä olla niin se kai on. Tykillä presentoiminenkin on aika vaikeeta, kun ei edes valoja saa sammutettua. Puolet tiloista ei oo valmiina (mm. 'printlab', seri, kirjan sidonta ja jopa tietokoneluokat pari ekaa viikkoa), koulun ulkopuloi on yhtä isoo rakennusmaata, eikä kukaan, kukaan tiedä miten näitä yhden ja ainoan vaihtarin asioita hoidetaan. Ihan kun olisin ensimmäinen vaihtari joka tähän kouluun on ikinä tullut. Kaikki jotenkin lopulta hoitu, kun nalkutti tarpeeks.
Opiskelu on aika rentoa, siellä käydään ehkä kaks kertaa viikossa, kaikki tehtövöt ovat valinnaisia ja taso, niin kuin monet kokee vaihdossa, vaihtelle dramaattisesti. Miten mun sit tuli taas niin kiire? Laskin just, että tän kolmen kuukauden aikana mua on käynyt täällä katsomassa ainakin kahdeksan ihmistä. Se on enemmän kun mitä suomeen tuli kolmessa vuodessa. Lontoo on vaan niin seksikäs lomakohde. Ja kun jokainen vieras oli täällä yli neljä päivää, se tekee yhteensä melkein puolet ajasta. Ainakin ei tullut missään vaiheessa yksinäinen olo ja ne ajat kun mun rakkaat ja kaverit oli täällä oli oikeestaan mun vaihdon parhaimpia hetkiä. Runsaasti kultturia, taidetta, RUOKAA, ja shoppailuakin.
Loppuajalla ehdin olla viikon kipee, hävittää mun ainoan luotokortin, hajoittaa mun koneen ja eksyä melkein tuhat kertaa. Unohtelen mun tavaroita joka paikkaan, lukitsin mun kämppikset päiväks kotiin, meinasin lyödä taskuvarasta päähän sateenvarjolla (oon niin kovis!). Jotenkin tykkäsin aina kuvittella että oon kaupunki snobi, mut Lontoo kyl toi esille mun sisäisen maalais perunan. Tää on välillä liikaa käsiteltävää mun pienille aivoille.
Vasta nyt, kun kolme kuukautta on melkein ohi, alkaa tuntuu siltä et oon löytänyt mun omaa tilaa täältä, että tajuan edes vähän miten asiat toimii. Tykkään Lontoosta, se on iso kaupunki mutta ihmiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Täällä on ihanan monikulttuurista, sekä ihmiset että taide. Kolme kuukautta ei riitä millään. Haluan uskoo, että tulen tänne viellä joskus takas, vähän pidemmäks aikaa.
Onneks on myös hyviä syitä palata suomeen, ja vaikka osa musta haluaa jäädä, lasken jo päiviä (13). On paljon kerrottavaa viellä, mutta uskon että nähdään pian, jätän itelleni jotain keskustelu aiheita.
Ikävä kaikkia
<3
